Muhoksen lukio

Muhoksen lukio on 170 oppilaan ja 30 opettajan koulu. Ulkoasultaan rakennus on hillitty ja selvä jatkumo viereiselle kulttuurikeskus Koivu ja Tähdelle.
Koko hankkeen suunnittelun ajan oli aivan erityistä yhteen hiileen puhaltamisen meininki ja osallistaminen. Sama näkyi myös rakennus aikana. Suunnittelun alkumetreiltä lähtien, oppilaat, opettajat ja kuntalaiset ovat olleet mukana ideoimassa, milloin tilojen kalustuksia, tai luokkien nimeämisiä.
Lukion aulaan tehty taideteos (taiteilija Riikka Keräsen tekemä) on sekin syntynyt yhteistyönä oppilaiden ja taiteilijan välillä.
Muhoksen lukio
Muhos
Bruttoala 2600 m2
Koulurakennus
Suunnittelu 2018-2019
Rakennusvuosi 2019-2020